TOIMINTA
Hämeenlinnan Miniteatteri on lasten ja nuorten harrastajateatteri joka antaa teatteri-ilmaisuopetusta 150:lle 7-20 vuotiaalle lapselle ja nuorelle sekä valmistaa kahdesta kolmeen näytelmää vuosittain. Ryhmien vetäjinä toimivat teatterin kokopäiväinen ohjaaja Marja Myllyniemi, vierailevat ohjaajat, eri taidealojen opiskelijat, sekä pitempään harrastuksessa mukana olleet nuoret itse.
FILOSOFIA
Miniteatterin toiminnan päätavoitteena on saada lapset ymmärtämään ja kiinnostumaan laaja-alaisesti teatterista ja eri taiteenaloista. Tärkeää on rohkaista ja löytää keinoja joilla lapset ja nuoret alkaisivat itse työstämään omia ajatusrakenteitaan aikuisen ollessa rinnalla ja tukemassa häntä. Miniteatterissa näytteleminen ei lähde pakosta eikä kiireestä. Teatterin tärkeimpiin menetelmiin kuuluvat kiireettömyys, sekä lapsen ja nuoren itsensä oivaltamien pienten hetkien talteen ottaminen ja niiden käyttö myöhemmin sopivassa tilanteessa. Näin löytyvät ne vahvat ja ehkä piilossa olevat ominaisuudet, joiden avulla lapsi ja nuori kokee onnistumisen tunnetta. Tätä kautta myös itsetunto saa hyvän kasvupohjan. Pitkäjänteisen työskentelyn ansiosta lapset ja nuoret ovat oppineet vaatimaan laadukasta opetusta mikä tuottaa lasten ja nuorten teatteritaidetta. Historiallisten ja yhteiskunnallisten esitysten lisäksi Miniteatteri valmistaa myös satunäytelmiä niin, että lapset itse saavat osallistua niiden sovituksiin ja dramatisointeihin. Näin lapset oppivat kokonaisvaltaisemmin teatterin tekemistä kun opetus ja varsinainen tekeminen kulkevat rinta rinnan.
TILAT
MINITEATTERI
Käyntiosoite:
Keinusaarentie 13
13100 Hämeenlinna
Miniteatteri on n.80 paikkainen studioteatteri aivan Hämeenlinnan keskustan tuntumassa Verkatehtaalla. Miniteatteri kuuluu lasten Kulttuurikeskus ARXiin, joka on osa valtakunnallista Taikalamppu verkostoa. Tila sisältää valo -sekä äänikaluston ja on vapaasti muunneltavissa projektien tarpeiden mukaisesti. Sali venyy tarpeen mukaan myöskin pienimuotoiseksi elokuvateatteriksi.
AULANGON GRANIITTILINNA
Käyntiosoite:
Aulagontie
Aulangon puistometsä
Hämeenlinna
Aulangon puistometsässä Miniteatteri on esittänyt vuodesta 1961 lähtien keskeytyksettä joka kesä lastennäytelmiä. Graniittilinna tarjoaa kesäisin ainutlaatuiset puitteet teatterinteolle. Aulangon esityskausi sijoittuu välille Kesä-Heinäkuu. |